Töissä Tullissa
Tässä osiossa esitellään lyhyesti perusasioita valtion palvelussuhteesta. Löydät tietoa mm. työajoista, lomista, poissaoloista ja eduista.
Tietoa Tullin henkilöstörakenteesta (2021) löydät tältä sivulta. Lisätietoa henkilöstöstä myös Tullin henkilöstötilinpäätöksestä intrassa.
Reilu puolet tullilaisista työskentelee vuorotyössä rajanylityspaikoilla maarajoilla, satamissa ja lentokentillä sekä rikostorjunnassa ja sähköisessä palvelukeskuksessa.
Vuorotyössä työajat on järjestetty pääosin jaksotyöksi ja säännöllinen työaika on 114 tuntia 45 minuuttia kolmen viikon jaksoissa. Jaksotyössä on tyypillistä, että työvuorojen pituus sekä sijoittuminen eri vuorokauden aikoihin ja viikonpäiville vaihtelee. Näissä tehtävissä työskennellään yleensä vuoden jokaisena päivänä ja joissain tehtävissä myös ympäri vuorokauden.
Osa operatiivisista tehtävistä voi olla jaksotyön sijaan järjestetty myös viikkotyönä. Viikkotyössä säännöllinen työaika on 7 t 39 min vuorokaudessa ja 38 t 15 min viikossa.
Työvuorot vahvistetaan aina kolmen viikon ajalle kerrallaan, viimeistään viikkoa ennen kolmiviikkoisjakson alkamista. Vuosilomat ja muut vapaatoiveet on anottava hyvissä ajoin etukäteen, jotta ne voidaan ottaa huomioon jo kyseistä kolmiviikkoisjaksoa suunniteltaessa.
Asiantuntija- ja toimistotehtävissä työaikamuotona on pääsääntöisesti virastotyö ja säännöllinen työaika 7 t 15 min vuorokaudessa ja 36 t 15 min viikossa. Virastotyön säännöllinen työaika on sijoitettu arkipäiville klo 8.00-16.15, sisältäen tunnin lounastauon.
Virastotyössä laajasti käytössä oleva liukuva työaika tuo joustoa työhön tulo- ja työstä lähtöaikoihin. Liukuva työaika mahdollistaa työhön tulon klo 6.00-10.00 välillä ja työstä lähdön 13.30-20.00 välillä. Liukuvassa työajassa myös lounaan pituutta voi säädellä puolesta tunnista kahteen tuntiin klo 10.00-13.30 välisenä aikana. Liukuvan työajan käyttöä seurataan työaikojen leimauksilla.
Useimmissa asiantuntijatehtävissä myös etätyön tekeminen on mahdollista. Lisätietoa työajoista, leimauksista ja etätyöstä löydät Tullin intrasta Työaika-sivulta.
Työntekijät ovat joko virka- tai työsuhteessa Tulliin. Suurin osa työntekijöistämme on virkasuhteessa. Palvelussuhteen ehdot määritellään tarkemmin valtion virka- ja työehtosopimuksissa.
Jos olet virkasuhteessa, palkka maksetaan kuukauden 15. päivä, ja työsopimussuhteisena kuukauden viimeisenä pankkipäivänä. Ylityöt ja haittalisät, kuten ilta- ja yötyökorvaukset, maksetaan erillisen aikataulun mukaan.
Käytössämme on koko valtionhallinnon yhteinen Kieku-järjestelmä. Kiekusta näet palkkalaskelmasi, haet vuosilomat ja poissaolot, merkitset työaikasi ja pidät itse ajan tasalla osoitetietosi ja tilinumerosi. Kiekuun pääset Tullin intrasta. Esihenkilösi ohjaa sinut koulutukseen, jossa opit Kiekun käyttöä.
Jos tulet palvelukseemme muualta kuin valtiolta, alat ansaita vuosilomaa palvelus- tai työsuhteen alkaessa. Määräaikaisessa palvelussuhteessa olevana voit käyttää vuosilomaa sitä mukaan mitä sitä ansaitset. Vakituisessa palvelussuhteessa olevana joudut aloitusajankohdasta riippuen odottamaan lomavuoden alkuun eli tammikuuhun saakka ennen kuin voi käyttää lomapäiviä. Tällaisessa tapauksessa voit keskustella esihenkilön kanssa harkinnanvaraisen palkattoman virkavapaan käytöstä.
Kun aloitat Tullin palveluksessa, sinulle määritellään vuosilomaan oikeuttava palvelusaika. Palvelusaikaan hyväksytään automaattisesti valtion palvelus mukaan lukien varusmiespalvelus ja siviilipalvelus. Lisäksi palvelusaikaan voidaan hyväksyä yksityisen työnantajan palvelusta, jos tehtävistä katsotaan olevan olennaista hyötyä Tullin pääasiallisen tehtävän suorittamisessa. Lisätietoja anomuksen tekemisestä saat palvelussuhderyhmältä.
Palvelussuhteen ajalta kertyy myös lomarahaa, joka maksetaan kesäkuussa niiltä lomapäiviltä, jotka olet ansainnut edellisenä lomanmääräytymisvuonna. Lomarahaa on mahdollista vaihtaa vapaapäiviksi.
Näet ajantasaisen tiedon lomistasi Kieku-järjestelmästä, jossa myös lomat haetaan.
Jos sairastut, ilmoita siitä mahdollisimman pian esihenkilöllesi puhelimitse. Sairauslomalla voit olla omalla ilmoituksella enintään viisi vuorokautta. Viisi vuorokautta pidemmistä sairauspoissaoloista on aina oltava lääkärintodistus
Jos alle 10-vuotias lapsesi sairastuu äkillisesti, voit olla pois töistä neljä palkallista työpäivää häntä hoitamassa tai järjestämässä hoitoa. Neljännestä päivästä on toimitettava lääkärin- tai terveydenhoitajan todistus. Palkallisuuden edellytys on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai olet yksinhuoltaja.
Ilmoita poissaolosta esihenkilöllesi puhelimitse ennen työvuoron tai työaikaliukuman alkamista. Huomaa, että ennalta tiedossa olevat lapsen terveyden hoitoon liittyvät käynnit, esim. neuvolakäynnit, hoidetaan omalla ajalla.
Arvomme, ammattitaitoisuus, luotettavuus, palveluhalukkuus ja yksilön arvostus, ohjaavat työtämme kaikilla organisaatiotasoilla. Meille on tärkeää edistää ja ylläpitää henkilöstön työhyvinvointia ja työturvallisuutta johtamisen, esihenkilökoulutuksen ja työyhteisövalmennusten kautta.
Edistämme työhyvinvointia, työkykyä ja työn arkista sujumista yhteistyössä työntekijän, esihenkilöiden, organisaation eri asiantuntijoiden ja muun muassa työterveyshuollon toimien avulla. Tavoitteenamme on erilaisilla toimenpiteillä edistää työkykyä ja työhyvinvointia koko työuran ajan. Mittaamme vuosittain henkilöstötyytyväisyystutkimuksella työhyvinvointia ja muutamme tulokset käytännön toimenpiteiksi, joilla parannamme työhyvinvointia yhdessä henkilöstön kanssa.
Perheen ja työn yhteensovittamisen helpottamiseksi asiantuntijatehtävissä on käytössämme liukuva työaika sekä suurimmassa osassa tehtäviä on myös mahdollisuus tehdä joustavasti etätyötä.
Virkistystoiminta työhyvinvoinnin tukena
Tullin Urheilukerho ry ja sen 15 paikallista jäsenyhdistystä yhteistyössä Tullin kanssa kannustavat henkilöstöä omaehtoiseen liikuntaan. Urheilukerhon toiminnan tavoitteena on kehittää ja ylläpitää henkilöstömme fyysistä ja henkistä työkykyä sekä edistää yhteisöllisyyttä. Jäsenyhdistykset järjestävät lajikohtaisten jaostotoimintojensa ohella vuosittain erilaisia kuntokilpailuja ja -tempauksia, liikuntailtapäiviä sekä Tullin talvi- ja kesämestaruuskilpailut. Liikunta- ja urheilutapahtumat ovat hyvin suosittuja tullilaisten keskuudessa.
Lisätietoa työhyvinvoinnista ja virkistystoiminnasta löydät Tullin intrasta Henkilöstö-osiosta.
Koulutusyksikkömme sijaitsee Helsingissä Tullin päätoimipaikassa Pasilan virastokeskuksessa, aivan Pasilan aseman vieressä. Henkilöstömme lisäksi koulutamme myös asiakkaitamme ja muiden maiden tulleja.
Henkilöstökoulutuksemme jakautuu Tullin yleisperehdytykseen, Tullialan peruskoulutukseen sekä ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutukseen. Järjestämme pääsääntöisesti itse henkilöstömme jatko- ja täydennyskoulutuksen omassa Tullikoulussamme. Koulutus on tullilaisille maksutonta ja sen ajalta maksetaan palkkaa.
Koulutukset, hakuajat ja koulutuksien sisällöt julkaistaan koulutuksen hallintajärjestelmässä KOHAssa.
Jos matkustat työtehtäviesi tai koulutuksen vuoksi oman virkapaikkasi ulkopuolelle, sinulle korvataan matkan aiheuttamia kustannuksia sekä päivärahoja valtion matkustussäännön mukaisesti. Ennen matkaa teet M2-järjestelmään matkasuunnitelman, jonka esihenkilösi hyväksyy. Matkavaraukset teet itse sopimusmatkatoimisto CWT:n kautta ja matkan aikana maksat kulut pääsääntöisesti sinulle hankitulla Tullin First Card -maksuaikakortilla. Matkan jälkeen tehdään matkalasku. Lisätietoja virkamatkustuksesta löydät Tullin intrasta Virkamatkat-sivuilta. Apua Matka- ja kuluhallintajärjestelmä M2:n käyttöön saat Pointin kautta (Pointti, Palkansaajan neuvontapalvelu, Matkustaminen).
Tulli tarjoaa sinulle monenlaisia etuja. Joidenkin etujen osalta käyttömahdollisuudet vaihtelevat joko tehtävästä tai työpaikan sijainnista riippuen. Käytössäsi on mm. Epassin Flex etu (liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkalippuetu) sekä Epassin avoin lounasetu. Näistä Epassin kautta tarjottavista henkilökuntaeduista kerrotaan tarkemmin intran Henkilöstö-osiossa.
Työterveyspalvelut tarjoavat Tullin henkilöstölle valtakunnallisesti Mehiläinen tai Mehiläisen alihankkijat. Kokonaisvaltaiset työterveyshuoltopalvelut sisältävät lakisääteisen ennaltaehkäisevän työterveyshuollon ja työterveyspainotteisen sekä yleislääkäritasoisen sairaanhoidon.
Tullin Urheilukerhon jäsenyhdistykset järjestävät lajikohtaisten jaostotoimintojensa ohella vuosittain erilaisia kuntokilpailuja ja -tempauksia, liikuntailtapäiviä sekä Tullin talvi- ja kesämestaruuskilpailut. Liikunta- ja urheilutapahtumat ovat hyvin suosittuja tullilaisten keskuudessa. Myös European Customs Sports Associationin (ECSA) järjestämiin kansainvälisiin kilpailuihin ja tapahtumiin on Suomesta osallistuttu aktiivisesti.
Kolmen eri henkilöstöjärjestön ja Tullin muodostama Tullilaitoksen Lomatukisäätiö (perustettu 1963) vuokraa henkilöstölle lomanviettoa varten entistä Degerbyn tulliasemaa Ahvenanmaalla, rajavartioasemaa Laikossa Rautjärven kunnassa ja venetukikohtaa Puumalassa. Säätiöllä on myös sopimus Saksan tullin lomakohteiden käyttämisestä. Säätiön tilat tarjoavat edullisen vaihtoehdon lomailulle. Myös henkilöstöjärjestöillä ja muutamalla urheilukerhon paikallisella jäsenyhdistyksellä on lomamökkejä ja -osakkeita, joita tullilaiset jäsenet voivat vuokrata edullisesti.
Lisätietoa eduista ja virkistystoiminnasta löydät Tullin intrasta Henkilöstö-sivuilta.
Käytämme viestinnässämme useita sosiaalisen median kanavia. Alla sometilien suoria linkkejä (osa vaatii kirjautumisen).
Twitter: @SuomenTulli
Facebook: Tulli
Facebook: Tullikoirat
Instagram: @Tullikoirat
Instagram: @Tullimuseo
LinkedIn: Suomen tulli
Myös sinä voit hyödyntää sosiaalista mediaa osana työtäsi. Tutustu someohjeeseemme ja somen pelisääntöihin intran sivulla Viestintäkanavat.
Virkamiehen on tehtävä sivutoimi-ilmoitus työnantajalle. Sivutoimella tarkoitetaan palkkaa vastaan suoritettavaa toimintaa sekä ammattia, elinkeinoa tai liikkeen harjoittamista. Joten jos sinulla on edellä mainittuja sivutoimia, sinun tulee tehdä sivutoimi-ilmoitus. Sivutoimi-ilmoitus toimitetaan omalle esihenkilölle, joka toimittaa ilmoituksen edelleen eteenpäin palvelussuhderyhmälle. Lisätietoja asiasta löytyy Tullin intrasta Oikeudet ja velvollisuudet -sivulta (Henkilöstö – Keskeiset periaatteet – Oikeudet ja velvollisuudet).